Haluan sinut vaikuttamaan rakenteilla olevaan Saks.deals verkkoalustaani ja samalla auttamaan muita matkalla itsensä kehittämiseen

Itsensä kehittäminen Christina Saks

Itsensä kehittäminen on aina ollut minulle tärkeänä, sillä kaikki mitä olen elämässäni tehnyt on liittynyt siihen. Olen auttanut yrittäjiä ja ihmisiä muutoksessa, niin henkilökohtaisessa kuin ammatillisessakin kasvussa, ja nyt haluan levittää tietoa itsensä kehittämisestä jakamalla hyvää laajemmalle joukolle ihmisiä Suomessa ja sen rajojen yli. Haluan sinut vaikuttamaan rakenteilla olevaan verkkoalustaani ja samalla auttamaan muita matkalla itsensä kehittämiseen.

Matka itseni kehittämiseen

Olen elämäni aikana, jopa ihan lapsuusiästä lähtien (tosin itse sitä silloin tiedostamatta), käyttänyt keksimääni henkilökohtaisen edistymisen menetelmää. Opintojen ja kokemuksen kautta se on muotoutunut ja kehittynyt käytännölliseksi itsensä kehittämisen systeemiksi, joka toimii muillakin ihmisillä. Ainoana ehtona onnistumiseen on halu onnistua.

Viime vuosina, ja varsinkin Haaga-Heliassa opiskeluni aikana, olen työstänyt tätä metodiani loogiseksi kokonaisuudeksi ja annoin sille nimen: Itsensä kehittäminen – 7 kehä (7 Spheres of Self Improvement). Tämän kokonaisuuden pohjalta olen kehittänyt muutaman konkreettisen ohjelman – jokaiselle jotakin – ja nyt haluan jakaa näitä kanssasi ilmaiseksi. Toivon, että sinäkin jaat hyvää eteenpäin heille, ketkä ovat sinulle tärkeitä.

Ainoana ehtona onnistumiseen on halu onnistua.

Elämän totuus

Itsensä ja kehittäminen osana isompaa missiota

Missioni toteuttamiseksi olen luomassa Saks.deals – You Succeed -verkkoalustan, joka koostuu verkkosivustosta, verkkokaupasta sekä mobiilisovelluksesta. Kehittämäni ohjelmat ja materiaalit ovat toistaiseksi täysin ilmaisia ja vapaassa käytössä. Verkkokaupassa myyn vain itsensä kehittämistä tukevia materiaaleja, kuten parhaita kirjoja, päiväkirjavihkoja sekä muita tuotteita, jotka edesauttavat elämän- ja elämäntapamuutoksessa. Toivoisin saavani sinulta neuvoja ja vinkkejä Saks.deals -alustan kehittämiseen. 

Mitkä olisi juuri sinulle tärkeimmät elämän osa-alueet, joita haluaisit kehittää? Mistä haluaisit saada lisää tietoa? 

  • Ihmissuhteet
  • Talous
  • Sisäinen rauha
  • Kehitys ja oppiminen
  • Terveys ja kunto
  • Elämän missio ja itsensä toteuttaminen
  • Henkisyys
  • Joku muu, mikä?

Kiitän avustasi jo etukäteen. Matkamme on vasta alussa ja se rakentuu kuten Rooma – ei päivässä, vaan valtavan työpanoksemme tuloksena. Uskon kuitenkin siihen, että kaikki kokemukseni ovat johtaneet juuri tähän projektiin. Siinä on mukana minun sydäntäni, sekä minulle tärkeitä arvoja, ja missiota.

Mikäli haluat osallistua kanssani Saks.dealsin sisällön tuottamiseen ja muiden auttamiseen, ota rohkeasti yhteyttä! Olen täällä sinua varten.

PS. Tämä opinnäytetyöni ja Saks.deals -projektini aloittaminen oli vuoden 2021 -tavoitelistallani 😉

Lue artikkeli uusien tapojen oppimisesta.